PetriRautiainen1 Politiikka

EU vaatii kerrostalojen rappukäytävien nimitaulujen poistoa

  • EU vaatii kerrostalojen rappukäytävien nimitaulujen poistoa

EU:n valmisteleman yleisen tietosuoja-asetuksen mukaan Suomessa kerrostalojen rappukäytävien nimitaulut voivat olla toukokuun lopusta lähtien historiaa. Taloyhtiöt joutuisivat luopumaan nimitauluistaan, mistä näkee eri taloyhtiöiden asukkaiden sukunimet.

EU perustelee asetuta tietosuojalla, taulusta näkee, kuka missäkin asuu ja varsinkin harvinaiset nimet ovat silmään pistäviä. EU on saanut kovaa kritiikkiä Facebookissa asiakkaiden reagoidessa asiaan kirjoituksilla. Eivät nimitaulut ole ennenkään aiheuttaneet mitään ongelmia, siellä on ollut ennenkin harvinaisia nimiä niin miksi ne aiheuttaisivat ongelmia nyt ja tulevaisuudessa? Pikemminkin ongelmia voi syntyä, jos nämä taulut poistetaan.

EU:n mukaan nimitaulut ovat henkilörekistereitä. Asiasta on kiistelty julkisuudessa, ovatko kerrostalojen nimitaulut henkilörekistereitä. Henkilörekisteri sisältää Wikipedian mukaan henkilöteitoja ja sillä on rekisterinpitäjä. Pelkkä nimi tai nimilista ei ole vielä henkilörekisteri. Henkilörekisteri ei ole jukinen kuten rappukäytävän nimitaulu.

Nimitaulun poistolla, nimien poistoista postiluukuista puhumattakaan on enempi negatiiviset kuin positiiviset vaikutukset, mutta siitä ei EU piittaa. Esimerkiksi posti ei tietäisi , kuka missäkin osoitteessa asuu siinä tapauksessa, jos asukas on muuttanut pois ja vanha nimi saattaa olla postiluukussa, jolloin sinne menevät vanhan asukkaan postit, mikäli hän ei ole tehnyt postiin osoitteenmuutosta. Edellisen asukkaan postia on voinut mennä vanhaan asuntoon, mikä saattaa sisältää laskun ja eräpäivä menee vanhaksi ja tästä tulee pois muuttaneelle asukkaalle rapsu.

Monen taloyhtiön asukkaatkin ovat reagoineet asiaan ja sanoneet suoraan, "tämä alkaa menemään överiksi."  Monikaan taloyhtiön asukas ei tunne toisiaan, vaikka asuisi ihan seinänaapurina. Asukkaat pitävät hyvin vähän yhteyttä keskenään ja vieraalle kylään tulijalle oikean kohteen löytäminen saattaa olla lähes mahdoton.

Tietosuojavaltuutettu Reijo Aarnio tyrmää väitteen, että taloyhtiöiden pitäisi luopua porraskäytävien nimitauluista uuden EU tietosuoja-asetuksen takia. Minitaulut sellaisenaan eivät muodosta mitään rekisteriä. Viime torstain 15.2. esitetyssä Ylen Radio Suomen  Suomen Radiossa Esitetty näkemys oli Aarnion mielestä väärä ja ennenaikainen, tietoa asiasta ei olut tarpeeksi.

Kansa on ihmeissään , kun tilanteet muuttuvat entistä vauhdikkaammin hullumppan suuntaan, mitä seuraavaksi on odotettavissa?

 

https://www.helsinginuutiset.fi/artikkeli/609876-porraskaytavien-nimitaulut-voivat-olla-pian-historiaa#cxrecs_s
https://www.ess.fi/uutiset/kotimaa/art2437701#cxrecs_s
https://www.savonsanomat.fi/kotimaa/Nimitaulujen-poistaminen-rappuk%C3%A4yt%C3%A4vist%C3%A4-her%C3%A4tti-vilkkaan-keskustelun-somessa-Milloin-poistetaan-oikeus-nimeen/1109828?pwbi=66f74e15c54e46eab123a574ee08c69e
https://fi.wikipedia.org/wiki/Henkil%C3%B6rekisteri

 


 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

5Suosittele

5 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (57 kommenttia)

Käyttäjän maxjussila kuva
Max Jussila

Ei nimiä muualla maailmassa näy porttikäytävillä eikä asuntojen ovissa. Vaikea käsittää, miten ovat pärjänneet...

Tiedoksi vain kirjoittajalle, että minun nimeäni ei ole ollut porttikäytävissä viimeisen parinkymmenen vuoden aikana, eikä ole nytkään. Ei porttikäytävässä, ei ovessa. Muuttanutkin olen melkoisesti. Aina näyttää ko. maan posti pysyneen perässä. Jopa Suomesta tulleiden viestien osalta.

Käyttäjän PetriRautiainen1 kuva
Petri Rautiainen

Se on pitkälti tottumuskysymys, mutta ei EU:n lakipäätöskään mitenkään vakuuttava ollut. EU on lytännyt suuren osan jäsenmaiden alkuperäisiä lakeja. Kehitysmaa-asteelle ollaan menossa.

Käyttäjän maxjussila kuva
Max Jussila

"EU on lytännyt suuren osan jäsenmaiden alkuperäisiä lakeja. Kehitysmaa-asteelle ollaan menossa."

Annahan yksi esimerkki "lytätystä" laista.

Ja miten ihmeessä nimet rappukäytävissä ovat joku kehityksen merkki?

Juha Hämäläinen

Asia on helppo hoitaa. Jatkamme Suomessa kuten ennenkin. Kyllä minä kylään mennessä haluan nähdä seinältä missä kerroksessa tuttuni asuu.

Meillä ei ole mikään pakko EUn lakeja noudattaa, jos ne eivät meitä kiinnosta. Mitään konstia ei Brysselin parlamentilla ole pakottaakaan. Olisiko aika kasvaa meidän kansana aikuisiksi ja päättää itse asioistamme. Kun vielä voimme.

Käyttäjän JanTheon kuva
Jan Theon

Allekirjoitan ja yleensäkin ottaen postien jako ovesta on aika vanhanaikaista. Ihan hyvin voisi olla talokohtaiset tai vaikka korttelikohtaisesti postilokerot joihin posti jakaisi postin kuten vaikka Singaporessa. Jos ajatellaan siis postin osuutta.

Nimitaulut ovat ihan turhia eikä niillä tee yhtään mitään. Posti jakaa osoitteen mukaan tai sen osoitteen mukaan mikä sillä on tiedossa eikä se alakerran nimitaulusta katsele mitään.

Jos taas on menossa kylään, asunnon rappu ja numero riittävät.

Käyttäjän tampere515 kuva
Jarmo Makkonen

Posti säästäisi enemmän jos jokainen veisi itse kirjeensä perille. Miten ihmeessä ennen pystyttiin järjestämään kaksi kantoa päivässä?

Käyttäjän JanTheon kuva
Jan Theon Vastaus kommenttiin #12

Minä jaksan raahata perseeni kyllä alakerran postilokerolle tai korttelin postilokerolle. Se on hyvä taukohetki samalla ja saa liikuntaakin.

Koitatko sanoa, että sinä et jaksa?

Käyttäjän PetriRautiainen1 kuva
Petri Rautiainen Vastaus kommenttiin #14

Rappukäytävissä voisi olla postilaatikot tai -lokerot, mutta vanhan mallisissa rakennuksissa ne vievät oman tilansa. Uusiin tuleviin kerrostaloihin sellaiset voisi tehdä ja se vaatii käytävätilaa enemmän kuin nykyiset kerrostalot.

Systeemiä on tietääkseni kaavailtu meille, mutta sitä on vastustettu ja se on jäänyt toteutumatta.

Käyttäjän tampere515 kuva
Jarmo Makkonen Vastaus kommenttiin #14

"Minä jaksan raahata perseeni kyllä alakerran postilokerolle"

Minä jaksan viedä postini perille asti, mutta kyseessä kai on järjenkäyttö. Satoja vuosia sitten huomattiin järkevämmäksi logistiikka jossa tarkoitukseen varattu organisaatio huolehti postin kuljetuksesta sen sijaan että jokainen olisi vienyt kirjeensä itse. Sama pätee myös nykyiseen verkkokauppaan, on halvempaa antaa postin kuljettaa paketit Kiinasta kuin käydä itse hakemassa. Itse haen vähät kirjeeni postilaatikosta tonttini läheltä.

Käyttäjän JanTheon kuva
Jan Theon Vastaus kommenttiin #32

Älä sekoita asioita tapasi mukaan. Puhutaan postin noudosta eikä viennistä. Posti ei varmasti ole koskaan ilman lisämaksua hakenut lähtevää postiasi kotoasi joten se siitä.

Jos joskus poistuisit asuinpaikastasi 10km ulkopuolelle, voisit hämmästyä isoa maailmaa joka tulee vastaan jossain vaiheessa.

Käyttäjän PetriRautiainen1 kuva
Petri Rautiainen Vastaus kommenttiin #12

Tämä on nykyisen Itellan säästötoimintaa. Postit on muutettu asiamiesposteiksi ja pieniä paketteja varten on kehitetty kauppakeskuksiin noutopostilaatikot.

Ennen postin omisti valtio, kunnes se yksityistettiin ja toiminta oli velallista. Ei se nytkään voittoa tuota, mutta kaikesta leikataan ja säästetään.

Käyttäjän PetriRautiainen1 kuva
Petri Rautiainen Vastaus kommenttiin #12

Kaikesta säästetään tänä päivänä, leikataan kuluja sanomalla työvoimaa irti ja vähentämällä työpäiviä, jolloin palkka laskee.

Ennen Posti oli valtion laitos, kunnes se yksityistettiin. Valtion laitoksesta ei helposti pihalle joutunut. Ei posti silloinkaan mikään voittoa tuottava laitos ollut, mutta hoiti kuitenkin tehtävänsä.

Itella perustelee yksityisenä laitoksena leikkauksia postin määrän pienenemisellä, kun automatiikka on lisääntynyt ja ennen hoidettiin kaikki käsin.

Käyttäjän ArtoHeinonen kuva
Arto Heinonen Vastaus kommenttiin #22

Ei Itellaa ole enää, on taas Posti. PostGroupi ei ole yksityinen, vaan valtion omistama Oyj.
https://fi.wikipedia.org/wiki/Posti_Group

Posti ja Itella ovat olleet tuottavia ja omistaja on saanut osinkoja. Tuo tulos on kertynyt nimenomaan viestinvälityksestä, eli normaalista postinjakelutoiminnasta.

Postinjakaja ei yleensä lue nimeä postiluukusta, mikäli osoite on lähetyksessä selvä. Jakaja ottaa mukaansa jakeluun ainoastaan lähetykset, joiden vastaanottajien osoitetiedot on esityönä varmistettu. Muuttaneiden postit on esityössä siirretty jatkokäsittelyyn. Posti ei siis periaatteessa tarvitse nimiä oviin, selkeä numerointi riittää.

Käyttäjän PetriRautiainen1 kuva
Petri Rautiainen Vastaus kommenttiin #41

Yhtä pa laitos kuitenkin kuin edeltäjänsä.

Käyttäjän ArtoHeinonen kuva
Arto Heinonen Vastaus kommenttiin #44

Posti on tosiaan ollut voittoa tuottava laitos päinvastoin kuin monet luulevat. Omistaja on saanut osinkoa, eikä Posti ole saanut toimintaansa mitään valtion tukia vaikka monet jotain kumman syystä niin luulevat. Tuloksen on tehnyt nimenomaan viestinvälitys, eli perusjakelu.

Sensijaan seikkailut eri liiketoiminta ja it-toiminnoissa ovat olleet monena vuonna tappiollisia, samoin ulkomaiden valloitukset. On kuitenkin väärin väittää Postia pa-laitokseksi, valtio on tehnyt tiliä Postilla. Vain muutamana vuotena tulos on ollut tappiollinen. Tulevaisuus on asia erikseen, haasteita varmasti riittää.

Käyttäjän opehuone kuva
Esa Mäkinen

No nyt on kyllä taas hassua ruskeaoikeistolaista vainoharhaisuutta. EUn vika sekin, jos vanhaan asuntoon menee vielä postia, koska muuttaja ei ole tehnyt osoitteenmuutosta?

Käyttäjän PetriRautiainen1 kuva
Petri Rautiainen

Ensin posti yksityistettiin, sitten harvennettiin rajusti postin konttoreita eikä moni tiedä, missä tekee osoitteenmuutosilmoituksen, jos postia ei ole lähellä ja varsinkin vanhuksille se on vaikeaa, kun ei ole internettiä.

Käyttäjän TeroTeukkaAhtola kuva
Tero Ahtola

Ovessa nimen ymmärtää, mut on toi rappukäytävässä, kun näkyy yleensä vielä ikkunasta ulos niin vähän hassu systeemi.

Tosin tarpeellinen, jos haluaa ennen asunnon hankintaa katsoa, että asuuko talossa Virtasia, Husseineja vai Hagertteja. Kai ne haluaa juuri tuon estää..

Käyttäjän PetriRautiainen1 kuva
Petri Rautiainen

Nimetkin jo kertovat hyvin paljon, millaista väkeä talossa asuu. Sitä tällä muutoksella halutaan estää.

Kyllä itsekin katsoisin, millaista väkeä talossa asuu, mutta tärkeä on myös asunnon kunto.

Käyttäjän AleksiParkkinen kuva
Aleksi Parkkinen

Veikkaan että kyseessä on myös se, ettei haluta, että ahdistelija pystyy näkemään minkä oven takana asut.

Käyttäjän PetriRautiainen1 kuva
Petri Rautiainen Vastaus kommenttiin #10

Ei kukaan ainakaan itseä ole ahdistellut, että kyseiseen toimenpiteeseen olisi tarvetta. Asiassa saattaa olla hiukan ennakkoluuloja.

Käyttäjän JanTheon kuva
Jan Theon

Kunnon kerrostalokyttääjä touhua. "Jotta näkee millaista väkeä talossa asuu"...

Kas kun ei samantien järjestetä lomakesettiä alakertaan, josta jokainen halukas voi poimia valmiin lomakepohjan johon voi kirjoittaa milloin naapuri käy suihkussa, minkälaisia vieraita hänellä käy sekä minkänäköisiä ja mihin kellonaikaan. Lomakkeet voi sitten palauttaa palautelaatikkoon alakerrasta josta ne haetaan, vedetään tiedot yhteen ja järjestetään taloyhtiön ratsia jos havaitaan normaalista poikkeavaa toimintaa.

Parikymmentä vuotta sitten kun asuin Suomessa, naapurin mummo alkoi kyselemään, että kuka se nainen oli joka tuli 22:15 perjantai iltana ovellesi. Eräänä yönä kun palasin matkoilta, oli naapurin mummon 205 Peugeot minun maksamassa parkkiruudussa, jolloin vetelin herneet nenään: ketjut kiinni Pösöön ja vedin auton keskelle katua ja soitin poliisit paikalle. Naapuri ei enää koskaan tervehtinyt minua. Olin tyytyväinen.

Jos naapurit alkaisi minulta kyselemään asioita, jotka ei heille kuulu, toivotan hyvää matkaa suorinta tietä sinne. Joku yksityisyys pitäisi olla ihmisillä.

Käyttäjän PetriRautiainen1 kuva
Petri Rautiainen Vastaus kommenttiin #15

Ne paikat, joissa itse olen asunut, ovat pääosin olleet rauhallisia, mitä liittyy viikonloppu- ym. vastaaviin juhliin ja joitakin päänaukojia on jossain ollut, mutta niistä ei ole tarvinnut välittää.

Itse pysyisin pois ovelta, jos joku siihen aikaan tulee. Kaverien kanssakin on sovittu, että soittaa puhelimella, kun on pihassa. Se on varma tapa välttää kaikki ahdistelijat ja ei halutut henkilöt.

Jos joku rupeaa väkisin yrittämään murtaa sisälle, pitää tehdä ilmoitus poliisille.

Käyttäjän JanTheon kuva
Jan Theon Vastaus kommenttiin #18

Mitä se edes kuuluu naapureille, että kuka asuu seinän takana ja kuka ei? Jos nyt aletaan ihan oikeasti asioita katsomaaan tarkemmin.

Olen itse asunut pienissä 10-15 hengen kerrostaloissa sekä sellaisissa joissa on ollut jopa kolmattasataa asuntoa. Ei minulla ole ollut ongelmaa sen kanssa, että en tunne naapureita tai tiedä heidän menemisistään tai tekemisistään. Jos ihmisiä on tullut vastaan rappukäytävässä, olen heitä tervehtinyt, tunnen tai en.

Se on kuitenkin eri asia kun naapuri alkaa kyselemään vieraista joita sinun luonasi käy, ketä he ovat ja minkä takia siihen ja siihen aikaan. Se on stalkkausta ja naapurien kyttäämistä sekä yksityisyyden pahemmanlaista rikkomista minun mielestä. Kun postikin jakaa postin osoitteen mukaan, niin miksi pitää olla nimi alakerran taulussa tai edes ovessakaan (jota Suomessa vielä harrastetaan aktiivisesti). Ei omakotitaloissakaan ole kylttiä osoittamassa kuka talossa asuu eikä välttämättä ole minkäänlaista nimitietoa missään, edes postilaatikossa. Kumma, että se ei häiritse sinua?

Käyttäjän PetriRautiainen1 kuva
Petri Rautiainen Vastaus kommenttiin #19

En ole sanonutkaan, että se kuuluisi itselle, kuka seinän takana asuu. Jos itselle tulee talon ulkopuolinen kaveri kylään, on sovittu että puhelinsoitolla tavataan. Oma talo on suhteellisen hiljainen enkä kaveraa naapureitten kanssa. Tässä en tarkoittanut uhkaajalla talon asukasta vaan ulkopuolista.

Naapurit eivät ole minulta kyselleet, "kuka sinun luonasi kävi" tai mitään muutakaan vastaavaa. Itse kun en asu omakotitalossa, se ei häiritse minua. Jaan ilmaisjakeluna keskiviikkoisin ilmestyviä kaupunkilehtiä ja itsellä on noin 100 omakoti- ja rivitaloa, joissa ovat postilaatikot riveissä ja niissä ainakin on nimet.

Käyttäjän AleksiParkkinen kuva
Aleksi Parkkinen

Minusta sukunimet listattuna helpottaa elämää. Joka kerta kun olen mennyt ensimmäistä kertaa jonkun rivi- tai kerrostaloasuntoon, on sukunimen etsiminen taulusta helpottanut ja nopeuttanut oikean oven löytämistä melkoisesti. Ahdistaa pelkkä ajatus että joku joutuisi tekemään samaa työkseen ilman tauluja.

Tämä on malliesimerkki yhdestä EUn fundamentaalisista ongelmista: meidän tapamme ja etumme voivat olla aivan erilaiset kuin toisella EU-valtiolla toisella puolella eurooppaa. Jostain syystä sillä toisella valtiolla on enemmän vipuvoimaa jolloin meidän elämästämme tulee turhaan vaikeaa vain jotta EUlla olisi standardit. Tämä näkyy sitten kaikessa aina hedelmistä talon rakentamiseen.

Käyttäjän PetriRautiainen1 kuva
Petri Rautiainen

Olen samaa mieltä siinä kanssasi siitä, että on helpompi löytää oikea asunto rivi- ja kerrostalosta, kun menet sinne ensimmäistä kertaa. Jos ovista vielä puuttuisivat nimet, se olisi täysin mahdotonta.

Kaikissa maissa ei ole samanlainen kulttuuri- ja toimintaperiaate eikä sama toimi tapa toimi kaikissa maissa. Se ei voi olla näkymättä eri toiminnoissa, jos taulut porraskäytävistä poistetaan. EU-direktiivit toimivat huonosti meillä, koska olemme väkiluvulta pieni ja Euroopan syrjäseutuvaltio.

Juha Hämäläinen

Siksi niitä direktiivejä ei pidäkään täällä noudattaa. Ei mitään pakkoa olemassa.

Käyttäjän PetriRautiainen1 kuva
Petri Rautiainen Vastaus kommenttiin #29

Sellaiset direktiivien samoin kuin lain rikkominen tekevät niistä tarpeettomia, menettävät merkityksensä.

Käyttäjän TaruElkama kuva
Taru Elkama

Posti ei jaa postia sukunimen vaan osoitteen perusteella.

Käyttäjän PetriRautiainen1 kuva
Petri Rautiainen

Tämä pitää paikkansa ja siitä syystä niitä jakovirheitäkin tulee, jos on vanha osoite. Olen asunut nykyisessä asunnossa 10 vuotta eikä edellinen asukas ole tehnyt postiin osoitteenmuutosilmoitusta ja sain pitkään tämän postia. Yksi kerta kun posti tuli, sain saman asukkaan postia, satuin näkemään postinjakajan, annoin sen postin jakajalle takaisin, kerroin hänelle asian, minkä jälkeen ei ole kyseistä postia tullut.

Postinjakaja totesi, että on valitettava, kun asukkaat eivät tee osoitteenmuutosta muuttaessaan pois toiseen paikkaan eikä he voi asiaa tietää.

Ovessa ja ilmoitustaululla nimet muuttuvat samanaikaisesti.

Käyttäjän PetriRautiainen1 kuva
Petri Rautiainen

Kun oma osoitteeni on "Kotkantie 94 B 15", minulle tuli kerran yksi kirje ositteella "Kotkantie 24 B 15".

Jos se olisi mennyt kirjeen päällä olevaan osoitteeseen, se olisi saattanut kadota vastaanottajasta riippuen.

Käyttäjän tampere515 kuva
Jarmo Makkonen

Tällä linjalla EU tulee poistamaan nimet ja nämä vaihdetaan numerosarjaksi. Syynä on tietenkin monikulttuurisuus ja nimenomaan muslimien suojeleminen kritiikiltä, ei mikään muu.

Käyttäjän PetriRautiainen1 kuva
Petri Rautiainen

Tämä itselläkin on ollut mielessä. Nimitaulujen sijasta aletaan käyttämään numerosarjoja.

Väestörekisterihän on olemassa, nimitaulujen poistuminen tietää sinne melkoisia muutoksia. Ei nimitaulu tai -lista ole mikään rekisteri.

Voisin itse rappukäytävään laittaa nimilistan, piti paikkansa tai ei, mutta saman asian kuitenkin ajaa.

Käyttäjän TaruElkama kuva
Taru Elkama

Periaatteessa muakin voisi sukunimeni perusteella luulla muslimiksi jos oikein totta puhutaan.

Käyttäjän PetriRautiainen1 kuva
Petri Rautiainen

Nimiä löytyy joka lähtöön.

Käyttäjän pii3719 kuva
Pertti Ikonen

Ei postien ja pakettien jakamista varten tarvita nimiä seinille eikä oviin. Asiaa voi kokeilla lähettämällä Erkki Esimerkille kirjeen omaan osoiteeseen.

Käyttäjän PetriRautiainen1 kuva
Petri Rautiainen

Yleensä ne ovat postinjakajan tiedossa. Kun asunnossa muuttuu asukas, tapahtuu nimenvaihdos huoltoyhtiöstä riippuen ennemmin tai myöhemmin, mutta molemmissa se tapahtuu suunnilleen samanaikaisesti.

Silloin posti osaa toimittaa kirjeen tai paketin oikeaan osoitteeseen, jos pois muuttanut asukas on tehnyt osoitteenmuutoksen

Juha Hämäläinen

Mitään ongelmaa ei ole, kun välttää kolhoosiasumista eli hankkii itselleen oman kodin eikä kortteeria.

Käyttäjän PetriRautiainen1 kuva
Petri Rautiainen

Suurimpana ongelmana pidän sellaisia vuokra-asuntoja, joissa asuu yhteiskunnan alkoholi- ja huumeongelmaista väkeä.

Käyttäjän MiikaMustonen kuva
Miika Mustonen

Minkälaisena ongelmana ja minkä suhteen? Mihin asuttaisit yhteiskunnan alkoholi- ja huumeongelmaiset? Merkataanko unelmissasi rappukäytävän tauluun sukunimen lisäksi myös asukkaan riippuvuudet? Entä muut terveysongelmat? Asukkaan työllisyys/työttömyys? Mun naapureina on vaikka minkälaista porukkaa. Hyvin tullaan toimeen eikä kaivata tänne mitään petrirautiaisia ilmapiiriä myrkyttämään.

Käyttäjän RitvaPuolakka kuva
Ritva Puolakka

Huomaa, ettei monikaan ole tutustunut 25.5.2018 voimaantulevaan GDPR-tietosuoja-asetukseen. Mm. oheisessa linkissä on asiaa selitetty tarkemmin. https://fakta.tietosuojamalli.fi/aihe/gdpr

Blogistin laittamassa linkissä https://www.ess.fi/uutiset/kotimaa/art2437701#cxre... tietosuojavaltuutettu Reijo Aarnio kiistää, että Suomessa pitäisi luopua nimitauluista porraskäytävissä toukokuussa voimaan tulevan EU:n tietosuoja-asetuksen vuoksi.

Tästä on nyt tietosuojavaltuutetun kanta tähän, joten en ymmärrä porua asiassa.

Juha Hämäläinen

Meitä ei kiinnosta kummankaan tai EUn kanta. Taloyhtiö päättää seinätauluistaan ihan itse. Mitäs siihen sanot.

Käyttäjän RitvaPuolakka kuva
Ritva Puolakka

Mielestäni se on aivan ok. Jos taloyhtiössä päätetään, että seinätaulua ei pidetä, niin se on taloyhtiön asia. Jos yksittäinen ihminen vaatii, että hänen nimeään ei mainita seinätaulussa, niin tämän ihmisen mielipidettä ja hänen oikeuttaan yksityisyyden suojaan on kunnioitettava.

Samoin, jos tämä ihminen haluaa, että hänen nimeään ei näy postiluukussa, niin silloin myös ihmisellä on oikeus tähän.

Käyttäjän PetriRautiainen1 kuva
Petri Rautiainen

Suomessa on taloyhtiölaki, joka velvoittaa taloyhtiöitä pitämään rekisteriä sen asukkaista. Tarkemmat tiedot ovat isännöintifirman hallinnassa.

Käyttäjän RitvaPuolakka kuva
Ritva Puolakka

Käsitykseni mukaan tietosuojavaltuutettu ei pidä ilmoitustaulua asukkaista henkilörekisterinä, mutta jos taloyhtiö näin sen tulkitsee, niin silloin sillä tietenkin on oikeus poistaa tämä asukasluettelo näkyviltä.

Vaikka taloyhtiö päättäisikin pitää asukasluettelon näkyvillä, niin jokaisella yksittäisellä asukkaalla on oikeus vaatia, että hänen nimeään ei ole näkyvillä siinä, kuten ei ovessakaan postiluukussa.

Tässä on siis yksityisyydensuoja se tärkein asia. Jos jokainen taloyhtiön asukas vaatisi nimensä poistamista, niin silloin tämä alakerran ilmoitustaulu kävisi tarpeettomaksi ihan itsestään, yksittäisten asukkaiden vaatimuksesta yksityisyyden suojaan.

Mielestäni taloyhtiöt voisivat kysyä asukkailtaan, että haluavatko nämä, että heidän nimensä näkyvät alakerran ilmoitustaululla.

Käyttäjän PetriRautiainen1 kuva
Petri Rautiainen Vastaus kommenttiin #40

Kysäsempä, kun kuulun taloyhtiön hallitukseen ja 20.2. hallituksen kokous.

Käyttäjän RitvaPuolakka kuva
Ritva Puolakka Vastaus kommenttiin #43

Mielestäni se olisi taloyhtiöltä fiksu teko kysyä asukkaiden mielipide. Kyselyssä voi kertoa, että 25.5.2018 tulee voimaan EU:n uusi tietosuoja-asetus GDPR ja siinä korostetaan ihmisen oikeutta yksityisyyden suojaan.

Siksi taloyhtiö haluaa tiedustella asukkailtaan, että onko heillä mitään sitä vastaan, että heidän nimensä näkyvät alakerran ilmoitustaululla ja onko heillä mitään sitä vastaan, että heidän nimensä näkyvät oman ovensa postiluukussa.

Pyytäkää vastaukset vaikka parin viikon päähän ja tehkää sen jälkeen johtopäätökset.

Jos ei EU:ssa mitään hyvää ole tehty, niin nyt on. GDPR auttaa meitä kansalaisia, jotta meillä ainakin olisi oikeus yksityisyyden suojaan.

Käyttäjän PetriRautiainen1 kuva
Petri Rautiainen Vastaus kommenttiin #47

Kun taloyhtiön hallitukseen meillä kuuluu viisi jäsentä, asiasta päätetään ensin hallituksen kokouksessa, saako se enemmistön kannatuksen.

Jos enemmistö kannattaa ajatusta, asiasta pitää päättää vielä yhtiökokouksessa, joka on meillä ollut yleensä huhti-toukokuun vaihteessa.

Jos asiasta päätetään yhtiökokouksessa, siitä äänestetään ja äänet jakaantuvat meillä osakkeiden kesken. Jokaisessa äänestyksessä on ollut sama periaate. Tulos on heti tiedossa. Käsiteltävistä asioista jaetaan materiaali noin kaksi viikkoa ennen kokousta.

Käyttäjän JanTheon kuva
Jan Theon Vastaus kommenttiin #49

Lain mukaan voi kieltäytyä nimensä pitämisestä alakerran nimitaulussa. Lisäksi on olemassa erinäisiä tiettyjä muitakin perusteita jolloin näihin nimitauluihin ei voi nimiä merkkailla miten sattuu vaikka taloyhtiö niin päättäisikin. Yksi näistä on muun muassa turvakielto.

Käyttäjän JanTheon kuva
Jan Theon

Mikä ihmeen taloyhtiölaki? Mistä sellainen löytyy?

Jos tarkoitat asukasluetteloa, niin siihen ei ole pakollista kuulua. Riittää kun ilmoittaa henkilömäärän jos se on vesimaksun määräytymisperuste ja jos on asuntokohtaiset vesimittarit, niin silloin ei tarvitse mitään. Suomesta on poistettu irtolaisuus laista jo vuosikymmeniä sitten. Lisäksi turvakielto iskee poikkeuksensa tähänkin.

Asukasluettelo perustuu asukkaan omaan ilmoitukseen. Osakasluettelo on eri asia.

Suomessa voi lain mukaan kieltäytyä ilmoittamasta VRK:lle osoitettaan. Toki se vaikeuttaa asioiden hoitoa ja se ei ole yleistä, mutta lain mukaan se on sallittua (irtolaisuus sallittua).

Käyttäjän PetriRautiainen1 kuva
Petri Rautiainen Vastaus kommenttiin #54

Meidän isännöitsijä ainakin sanoi, että osakeyhtiöissä jokaista osakkeen omistajaa sitoo taloyhtiölaki. Jos olet osakkeen omistaja ja vuokraat asunnon, päävastuu pysyy kuitenkin osakkeen omistajalla. Kysy häneltä, mitä hän tarkoitti sillä?

Sen tiedän ainakin, jos yhtiössä tehdään remonttia, taloyhtiölaissa on määritelty, mitkä kuuluvat taloyhtiölle ja mitkä osakkeen omistajalle. Siihen saattaa kuulua muutakin.

Vuokra-asunnoissa säännökset ovat mitä ilmeisimmin toisenlaiset kuin osakeasunnoissa.

Käyttäjän JanTheon kuva
Jan Theon Vastaus kommenttiin #56

Ei ole olemassa mitään taloyhtiölakia, tarkoittanee nähtävästi asunto-osakeyhtiölakia(?). Osakkeen omistaja vastaa asunto-osakkeeseen liittyvistä asioista luonnollisesta, mutta sitten jos vuokraa asunnon, on vuokralaisella erikseen toisessa laissa (laki asuinhuoneiston vuokrauksesta) määriteltyä vastuita sekä velvollisuuksia ja oikeuksia.

Vuokra-asuntoja varten ei ole olemassa mitään erillistä lainsäädäntöä sen enempää. Nuo kaksi edellämainittua pätee myös niissä, koska myös vuokra-asunnot omistaa joku.

Yhtiöjärjestys ja -säännöt ovat sitten vielä erikseen, mutta niilläkin on tietyt raamit jonka puitteissa on pakko pysyä. Sinnekään ei voi ihan mitä tahansa kirjoitella ja vaikka saisi kirjoitettua, se ei tarkoita, että ne saisivat automaattisesti lainvoiman eli yhtiöjärjestys ja -säännöt voivat olla vastoin lakia sekä tietyilti osin pätemätön.

Esimerkkinä vaikka se, että tupakointikielto pitää hakea erikseen taloyhtiöihin joissa sitä ei ole perustamisen yhteydessä määritelty. Jos taloyhtio on 201x tai uudempi, tupakointikielto on voitu määritellä jo taloyhtiön perustamiskokouksen yhteydessä kun sääntöjä on määritelty joten se saa automaattisesti lain voiman eikä sitä tarvitse erikseen hakea. En muista tarkkaa säätämisjärjestystä, mutta pääpiirteittäin se menee noin.

Käyttäjän tomiketola kuva
Tomi Ketola

Onneksi posti sentään on yksityistetty kansalaisten verorahoja syömästä ja sille saatu myös aitoa kilpailua. Paketit voi noutaa lähipaikasta nykyisin virkamiestyöajan ulkopuolella ilman jonotusta.

Oikein puistattaa ajatus että vielä joutuisi jotain markka-aikaista piirikonttoreilla varustettua virkamiessäätyä vastikkeetta elättämään. Joku kiinnostuneempi voisi laskea mitä sekin lysti tuli kansalaisille maksamaan.

Käyttäjän hannumononen kuva
Hannu Mononen

Miten EU:ssa kävikään sille kuuluisalle subsidiariteettiperiaatteelle?

Ja vinkkinä nimitaulujen takia yksityisyyden suojastaan huolestuneille: entäpäs jos jätätte tyhjäksi sen nimikentän, niin rappukäytävässä kuin postiluukussakin? Ei se tietääkseni riko mitään oikeusnormia, eikä loukkaa kenenkään oikeuksia.

Jos haluatte lyödä huumoriksi, voitte keksiä siihen omaperäisen fiktiivisen nimenkin. Ylläolevan vankan todistelun mukaan se ei estä eikä haittaa lainkaan postin kulkua, eikä se ymmärtääkseni loukkaa naapurienkaan oikeuksia millään tavoin. Taloyhtiö osaa siitä huolimatta pitää todenmukaista asukasluetteloa ja periä yhtiövastiketta aivan oikeilta maksajilta.

Käyttäjän PetriRautiainen1 kuva
Petri Rautiainen

Sekin on oikeastaan ihan kannatettava ajatus.

Jollain voi olla sukulaisia muuttanut taloyhtiöön ja haluaa mennä vierailulle heidän luokse. Jos nimitaulu ja nimet postiluukuista poistettaisiin kokonaan, olisi mahdotonta löytää oikeaa asuntoa.

Käyttäjän hannumononen kuva
Hannu Mononen

Olisihan se komeaa, jos rappukäytävässä ja postiluukussa lukisi vaikkapa NORSUMÄKI.

Toimituksen poiminnat